Eteläpohjalaiset pärjääjiksi Järviseudun Sanomat 24.5.2023
- lakeudenkauppaseur3
- Aug 10, 2023
- 3 min read
Etelä-Pohjanmaan ja koko Suomen kansantalouden tilan ja tulevaisuuden ratkaisijan roolin saavat pienet, alle kymmenen henkilöä työllistävät yritykset. Ratkaisijan roolin pienyrityksille tuo niiden volyymi ja kyky nopeaan, joustavaan toimintaan.
Lainsäätäjän tulee luoda olosuhteet, joissa nämä yli 300 000 yritystä voivat toimia. Tämä yritysjoukko on todella iso potentiaalinen työpaikkojen luoja ja työllisyysasteen kohottaja. Suomalaisen yhteiskunnan tulee tämä potentiaali ottaa käyttöön. Tuleva eduskunta on tässä asiassa paljon vartijana. Lainsäätäjän on mahdollista luoda ilmapiiri, jossa yrittäjät alkavat luottaa tulevaisuuteen. Ei ole mahdotonta, että esimerkiksi 20 % edellä mainituista yrityksistä palkkaisi heti yhden työntekijän lisää tai investointien avulla toteuttaisi liikevaihdon kasvua yrityksiinsä.
Kaikki lähtee siitä, että päättäjät ymmärtävät, mitä yrittäminen vaatii. Yrittäjän tulee myös voida luottaa lainsäätäjään, että se on päätöksissään johdonmukainen, ajattelussaan pitkäjänteinen, kuuntelee yrityskenttää ja sen etujärjestöjä. Yrittäjä, joka toimii oman taloutensa menettämisen uhan alla, tarvitsee myös neuvoja ja yhteistyötä. Vähiten yrittäjä odottaa poukkoilevaa päätöksentekoa, lyhytjänteisyyttä ja sitä, että luvatuista asioista ei pidetä kiinni
Yrittäjä kaipaa yhteiskunnan taholta myönteistä asennoitumista yrittäjyyttä kohtaan, joustavan toiminnan mahdollistamaa lainsäädäntöä, ammattitaitoisen työvoiman saantia ja työmarkkinajärjestöjen sopeutumista muuttuviin toimintavaatimuksiin. Tarvitaan erilaisia rahoitusmahdollisuuksia, yrittäjille parempia eläkejärjestelyitä, joustavaa sukupolvenvaihdoksen toteutumista, kannustavaa verotusta ja toimivaa infrastruktuuria.
Monissa tapauksissa yrityksen kasvu ja kehitys mahdollistuu korkeakoulutettujen henkilöiden rekrytoituessa yrityksiin. Poikkeuksia toki on ja innovaatiota syntyy matalammallakin koulutuksella. Korkeakoulutettuja henkilöitä olisi hyvä olla käytettävissä yrityksen hallituksiin laatimaan ja korjaamaan liiketoiminnan strategioita. Maakunnassamme ei ole yliopistoa, mutta Vaasan ja Tampereen yliopistot järjestävät erilaisia maisteriohjelmia Seinäjoella. Tämä on hyvää toimintaa – koulutusmäärät on kuitenkin saatava kasvatettua. Epäilemättä korkeakoulutuksen puute on pääsyy maakuntamme väkimäärän vähenemiseen.
Maakunnan liikenneinfrastruktuuri vaatii parantamista. Alueella on voimakasta maataloutta ja paljon yrityksiä. Raskaita kuljetuksia tarvitaan maatilojen sekä elintarviketeollisuuden ja kaupan tarpeisiin. Suupohjan radan kunnossapito on rahtiliikenteen osalta tärkeää, yhteys Kaskisten satamaan ja siitä maailmalle. Parantamisen varaa on myös Seinäjoki-Vaasa-radan kehittämisessä, joka mahdollistaisi yhteyden nopeuttamisen. Se toisi paremmat yhteistyömahdollisuudet monellakin alalla, eikä vähiten koulutusmahdollisuuksien hyödyntämisessä. Valtatien 19 ja kantatien 67 parantamistyöt ovat tärkeitä pärjäämisen mahdollistajia maakunnassamme.
Jos edellä mainittuja olosuhteita ei saada aikaan, voi ongelmaksi tulla yritysten väheneminen jatkajien puuttuessa. Nuoria ei kiinnosta jatkaa vanhempiensa aloittamaa yritystä, jos uskoa yrityksen pärjäämiseen ei ole. Yritys ei ole ehkä uusiutunut vuosikymmeniin ja yrittäjän tulotasokin on usein jäänyt palkkatyötä matalammaksi, puhumattakaan yrittämiseen liittyvästä riskien ottamisesta.
Ympäröivä yhteiskuntamme muuttuu, mutta on vaikeaa hyväksyä sitä jo pitkään jatkunutta kehitystä, missä monet erikoisliikkeet poistuvat katukuvasta. Vielä pari vuosikymmentä sitten oli tasaisesti menestyviä erikoisliikeitä, jotka työllistivät mukavasti nuoria ja erityisesti naisia. Muutos on voimakasta, sillä tuotteiden myynti on siirtynyt nopeasti verkkokauppoihin ja isoihin kauppakeskuksiin. Edullisten halpatuotteiden osuus on lisääntynyt, mikä on ollut omiaan vähentämään erikoistuotteiden kysyntää ja näin vähentänyt erikoisliikkeiden määrää. Haluammeko olla mukana tässä epäedullisessa kehityksessä vai haluammeko panostaa laatuun, kestävään kehitykseen, työpaikkoihin ja asiakaspalveluun? Toimiessamme toisin saatamme onnistua pitämään kaupat ja erikoisliikkeet, sekä yritykset ja Suomen elinvoimaisena ja asuttuna.
Edellä olevien asioiden kuntoon saattamisessa on kiire. Olemme jo ohittaneet sen ajankohdan, jolloin olisi voitu estää monien kuntien ja varsinkin niiden keskustaajamien kuihtuminen. Kunnat, joissa väestömäärä on ollut useita tuhansia, on laskenut alle kahteenkin tuhanteen. Kun kyliltä on lopetettu koulut, on todellinen näivettyminen alkanut. Ei ole kauppoja, ei julkista liikennettä, ei pankkeja, ei postia, ei takseja. Tiestö on huonossa kunnossa. On teitä, joita ei kunnolla aurata eikä hiekoiteta ja vanha kestopäällyste on täynnä teräväreunaisia kuoppia, joita ei ole kenelläkään mikään kiire korjata.
Uudenlaista kehitystä on kuitenkin alkanut tapahtua, mikä saattaa hidastaa väestön vähentymistä maaseudulla tai parhaassa tapauksessa pysäyttää sen. Paluumuutto maalle toteutunee pikkuhiljaa. Maaseudulle kyllä muutetaan, kunhan sinne pääsee, vesi ja viemäröinti on käytettävissä ja tietoliikenneyhteydet toimivat.
Maarit Siik
Puheenjohtaja
Heikki Kangas
Varapuheenjohtaja
Martti Kaunismäki
Lakeuden Kauppaseura ry
.jpg)


Comments